Tutkimustietoa

Iho on ihmisen suurin elin ja sen kautta tulevat tuntemukset ovat erittäin merkittäviä. Tutkimuksissa on todettu kosketuksen, kuten hieronnan alentavan stressihormonien tasoa. Tällä on havaittu olevan merkitystä muun muassa oppimiselle ja keskushermoston kehitykselle. Kosketuksella on osoitettu olevan myös muita pitkäaikaisia hyviä vaikutuksia ja merkitystä hyvinvoinnille. Ihmisen aisteista tuntoaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy läpi elämän. Aivan kuten lapset, myös aikuiset ja vanhukset tarvitsevat kosketusta voidakseen hyvin.

Tuntopub-konseptin perustaja, erikoiskosmetologi ja ammatillinen pedagogi Eija Huttunen havaitsi hoitotyötä tehdessään, että hoitavalle kosketukselle on tarvetta. Useille aisteillemme on runsaasti tarjontaa, mutta tuntoaisti on jäänyt paitsioon ja siitä syntyi ajatus tuntologikoulutuksesta ja Tuntopubeista. Vastaavaa kosketuksen konseptoimista hoitotyön osaksi ei ollut aikaisemmin löydettävissä, vaikka kosketuksella on osoitettu olevan pitkäaikaisia hyviä vaikutuksia ja merkitystä hyvinvoinnille. Tuntologin käyttämät metodit pohjautuvat lukuisiin kosketuksen todistettuihin hyvää tekeviin vaikutuksiin.

Tuntoaistia, sen merkitystä ja vaikutuksia on tutkittu paljon. Tältä sivulta löydät linkkejä kattaviin tieteellisiin tutkimuksiin, joita hyödynnämme myös tuntologikoulutuksessa ammattitaitomme vahvistamiseksi.

Hieronnan vaikutukset

Laaja review-artikkeli hieronnan vaikutuksista eri ikäkausilla ja eri taudeissa.


Keskosten hierontatutkimus_1

Tutkimuksessa vertailtiin ennenaikaisten keskosten painon kehitystä kolmessa eri ryhmässä (MCT –öljyhieronta-, hieronta- ja kontrolliryhmä). 


Jalkahieronnan vaikutukset

Tutkimuksessa vertailtiin käsin tehdyn ja koneellisen jalkahieronnan vaikutuksia. Käsin tehdyn jalkahieronnan jälkeen todettiin selkeämmät muutokset sekä veressä mitattavissa oxyhemoglobiini -pitoisuuksissa että aivojen responsseissa.


Keskosten hierontatutkimus_2

Tutkimuksessa vertailtiin kahta erilaista menetelmää ja niiden vaikutuksia keskosvauvojen painonnousuun.


Hieronta liikunnan jälkeisessä lihasvauriossa 

Tutkimuksessa selvitettiin hieronnan vaikutusta lihasvaurion syntyyn.